Estonian English German Finnish Norwegian Swedish

 

Tarton avovankilan uusi rakennus valmistui

14.04.2015

13.4.2015 avattiin juhlallisesti Tarton avovankilan uusi rakennus.

Symbolisen nauhan leikkauksen sijasta kytkettiin rakennuksen avaustilaisuudessa kaksi muhkeaa rautakettinkiä munalukolla yhteen sekä julistettiin avovankila avatuksi. Rakennuksen siunasivat sekä luterilaisen että ortodoksisen kirkon edustajat.

Uudessa avovankilassa on 60 paikkaa lähinnä Jõgevan, Tarton, Põlvan, Võrun, Viljandin ja Valgan maakunnasta kotoisin oleville vangeille. Sijoitetaan ainoastaan ne henkilöt, joilla on vakituinen työpaikka vankilan sopimuskumppanin luona tai jotka opiskelevat. Olennaista on myös se, että rangaistusaika olisi siinä vaiheessa, että on suunniteltava paluuta yhteiskuntaan.

Kolmekerroksisen rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevat viranomaisten työtilat ja siirtoselli sekä vankien asuintilat. Toinen kerros kuuluu kokonaisuudessa vangeille. Miesten puolella on huoneissa kolme vuodepaikkaa. Käytävällä on isompi keittiö heille, jotka haluavat laittaa itse ruokansa. Toisessa siivessä on kuusi paikkaa naisille, muun muassa yksi äidin ja lapsen huone, jossa on myös vauvavuode.

Vartijoiden tila on rakennettu kautta kahden kerroksen, että tarvittaessa voitaisiin reagoida joustavasti

Kolmanteen kerrokseen sisustetaan parhaillaan voimasalia, joka tulee olemaan ainoastaan vankilahenkilökunnan käytössä. Kolmannessa kerroksessa tulee olemaan myös 25 metrin ampumarata. Sekin on tarkoitettu vartijoille, jotka harjoittelivat aikaisemmin poliisin, suojeluskunnan tai korkeamman sotakoulun ampumaratoilla

Amhold suoritti suunnittelutöiden pääurakoitsijana rakennusten arkkitehtonisen, rakenne- ja sisustussuunnittelun sekä lämmitys-, jäähdytys-, ilmanvaihto-, vesihuollon ja viemäriverkoston, sähkö- ja heikkovirtasuunnittelun. Samoin suoritimme talotekniset ja ympäristöalan tutkimukset, teiden, pysäköintialueiden ja viheralueiden suunnittelun sekä rakennuksen automatiikan, turva- ja hälytysjärjestelmien suunnittelun. Laadittiin rakennustöiden kustannusarvio sekä suoritamme rakennustöiden tekijävalvontaa ja neuvomme tilaajaa rakennustöiden aikana.

Suunnittelutöiden projektipäällikkö oli Jaan Aru, rakennuksen luonnosratkaisun tekijät olivat arkkitehtitoimiston Arhitektrum arkkitehdit, arkkitehtonisen toteutussuunnitelman ja sisustussuunnitelman laati Amholdin arkkitehti Jane Teresk ja rakennesuunnitelman laati insinööri Andrei Uibukant. Muut suunnittelualat suorittivat Amhold AS:n hyvät yhteistyökumppanit.

Rakennustyöt suoritti YIT Ehitus AS. Rakennuskustannukset olivat n. 2,6 miljoonaa euroa.